31.5.2012

laukku lovee

Vanhemmat lukijat varmaan tietävätkin, että mulla on monet kerrat ollut tarkoitus ostaa Korsin Hamilton. Mutta kun olen niin hemmetin malttamaton ja hirmu huono säästäjä, en edelleenkään ole saanut semmoista hankittua. Noh, enää ei kuitenkaan ole kyseinen laukku ykkösenä listalla, vaikka edelleen ihana onkin. Nyt kiikarissa on seuraaava ihanuuksien ihanuus, jonka nyt aivan superin mahdottoman varmasti aion tänä kesänä hankkia ! :-D

Toi malli on jotain niin ihanaa ! Mutta entä väri ? En osaa päättää. Aina varma musta, kaunis kamelin värinen vai konjakin ruskea ? Toisaalta myös raikkaan valkoinen houkuttelisi, mutta olisiko se sitten enemmän kesälaukku.. Ääh, en ikinä osaa päättää.

Mikä on teidän suosikkivärinne näistä ?

29.5.2012

juhlavaatetusta metsästämässä

Viimeiset kaks päivää on ollu aika hmm omalaatuisia. Eilen olin lähdössä ulos koirien kanssa, niin äidiltä tuli pikku paniikkipuhelu. Siskon poikaystävän koira oli repinyt sen (täydellisen) yo-mekon kappaleiksi ja nyt tarvittiin nopeasti uusi mekko, sillä tänään olikin jo yo-kuvaus. Ja mun kuulemma tarvi lähteä makutuomariksi. Silloin kello oli abouttia rallaa puoli kuusi, joten eikun täyttä häkää siskon kanssa Ideaparkkiin. Siellä me sitten säntäiltiin liikkeestä toiseen mekon perässä. Ja kuten arvata saattaa, koot olivat lähes kaikista ihanista tyystin loppuneet. Noh, lopulta kuitenkin mekko löytyi, kun oli pakko !


Tänään olin tälläisessä asussa liikkeellä, tällä kertaa äidille sopivaa vaatetusta juhliin etsiessä kaupungista. Siinä on kyllä sellainen mamma, jolle ei tunnu mikään kelpaavaan. Eikä lopulta kelvannutkaan. Tosin aikataulukin oli suht tiukka. Huomenna aamulla uusi yritys, täsmäisku Veskaan tiedossa !

Haha, ja arvatkaa vaan onko mullekin tullut kriisi näiden juhlien vaatetuksesta. Toivottavasti mäkin nyt löytäisin sittenkin jotain uutta sinne !

28.5.2012

sunnuntai


Mun eilinen: pitkään nukkumista, aurinkoa, ulkoilua, hyvää ruokaa, ruskettumista, rentoilua, Hilman uimista(Aata ei uskaltanut:-( ), piitkä lenkki äitin kanssa ja ihan vaan kesästä nauttimista. Ihan parasta.

27.5.2012

27/5

Oi miten ihanan rento kesäpäivä takana. Kesä on jotain niin parasta :-) Teen tästä päivästä vielä myöhemmin postauksen, nyt eiliseen asuun !


Mun mielestä toi asu oli parhaita pitkään aikaan ! Mitäs te tykkäätte? :-) 

Käytiin eilen yhillä Cafe Europassa yhillä ja sen jälkeen Hookissa kunnon mätöillä. En oo koskaan tainnu kertoo, että mulla on pohjaton maha ja siitä onkin tullut jo yleinen läppä tossa porukassa. Söin eilen taas niin paljon ja olis vielä tehnyt mieli lisää ristikkoperunoita. Se on jännää kun pystyn helposti vaan sivuuttaa nälän ja oleen monta tuntia syömättä ja halutessani taas voin syödä ihan hulluja määriä. Pari viikkoo sitten söin Buffassa kuus annosta ruokaa, eikä tehnyt edes tiukkaa :-D

No joo, syöminkien jälkeen tultiin tänne meille kaverin kanssa kattoon Euroviisuja. Ja suurinosa niistä esityksistä oli kyllä niin huonoja, ettei voinut kun nauraa. Ja loppu vaiheessa kumpikin meistä nukku tossa meidän sohvalla, että niin paljon kiinnosti. Voitto meni kuitenkin oikeeseen osotteeseen :-)

26.5.2012

pika moi

 Tulin sanoon nopsasti moi ! Ollaan lähdössä kaupunkiin, terassin kautta syömään kavereiden kanssa. Ja kerrankin mä oon se joka saa hoputtaa, haha. Kaupunkireissun jälkeen tuun ystävän kanssa kattoo tänne meille euroviisuja. Luultavimmin siis tosi kiva ilta edessä :-)

Olin tänään töissä ja voi että miten aika mateli. Ihan kamalaa olla sisällä kun kelit on tollaset.


Mutta nyt menoks ! toivottavasti saadaan parempaa kuvaa illan lookista :-)

25.5.2012

brunaa ny

Ostin yks päivä Lifen aurinko plus tabletteja. Nää on paljon muita aurinkokapseleita voimakaampia, sillä näissä on moninkerasesti beetakaroteenia muihin vastaaviin verrattuna. Lisäksi nää sisältää vitamiineja, sinkkiä, seleeniä ja lykopeenia. Mulla on aika kovat odotukset näitä kohtaan. Ja nyt onkin helppo tehä vertailua viime vuoden rusketukseen, kiitos blogin. Tervetuloo rusketus!

tuotteesta kerrotaan mm näin:
Aurinko Plus on multiantioksidantti. Beetakaroteeni yhdessä tärkeiden vitamiinien, hivenaineiden ja antioksidanttien kanssa vahvistaa ihoa, tekee siitä joustavamman ja antaa sille kauniin kullanruskean sävyn. Beetakaroteeni on A-vitamiinin esiaste, jonka elimistö osittain muuttaa puhtaaksi A-vitamiiniksi. Ylimääräinen beetakaroteeni varastoituu ensisijaisesti ihonalaiseen rasvakudokseen ja antaa iholle kauniin kullanruskean sävyn.
Aurinko Plus sisältää myös luontaista E-vitamiinia ja luontaista lykopeenia parhaan mahdollisen imeytyvyyden ja vaikutuksen aikaansaamiseksi. Sinkki (sinkkiglukonaatti) ja seleeni (seleenimetioniini) esiintyvät orgaanisina muotoina, jotka imeytyvät elimistöön erittäin helposti. Aurinko Plussan koostumuksen täydentävät tärkeät antioksidantit C- ja B6-vitamiini.

Otin myös vähän tarkempia kuvia uudesta hiusväristä. Tai no uudesta ja uudesta. Nyt on tasaisempi ainakin! Tää ensimmäinen kuvakaan ei kyllä kerro totuutta, mulla ei nimittäin tosiaankaan ole selkeitä raitoja, varsinkaan keltaisia. Kivasti siis joku valo heijastaa. Oikeesti nää on ihan kivat nyt.

24.5.2012

23/5

Moi ! Mulla oli tänään se ruotsin uusinta. Ja tänä aamuna (tosi ajoissa siis) otin itseäni niskasta kiinni ja luin neljä tuntia putkeen. Ja nyt menee ainakin läpi, on pakko mennä :-)

Palataan kuitenkin vielä eiliseen. Käytiin kaupungilla ja mm eurooppalaisella ruokatorilla. Ja vitsit, olisin halunnut ostaa vaikka ja mitä. Siellä oli niin paljon kaikkea superherkullisen näköistä. Lopulta ostettiin jotain perunasoiroja, jotka oli himo hyviä ja suhteellisen iso pussi erilaisia oliiveja. Eilen koitettiin jo tuhota niitä, mutta edelleen jääkaappi on niitä pullollaan, hah.

Ihanaa kun on kesä, kaikki on niin paljon paremmin :-)

22.5.2012

yks asu

Tässä tulis sunnuntain asua. Nythän näissä vermeissä tulis jo kuuma, ihanaa ! Mulla on ollu tässä muutama vapaapäivä. Eilen olin vaan kotona, kävin puistossa vähän istuskeleen rusketuksen toivossa ja illalla jaksoin just ja just lenkille lähtee. Tänään taas oon käynyt vähän hoitaan asioita ja Roosterin terassilla kaverin kanssa istumassa. Kumpanakin päivänä oon myös yrittänyt tuloksetta lukea ruotsia. Mulla nimittäin sattuu ylihuomenna oleen siitä uusintakoe. Motivaatio vois ilmottautua mulle, kiitooos.

21.5.2012

toive: lapsuus ja nuoruus.

Mistäs aloittaisin ? No alotetaan vaikka ihan alusta. 25.6.1991 mä tulin tähän maailmaan. Mulla oli paksut mustat hiukset ja olin aika pieni. Olin kuulemma muuten terve, mutta mun jalat oli jotenkin ihan vinksallaan. Lääkäri oli sanonut, että on mahdollista, etten kävele ikinä kunnolla.  Onneks äiti jumppas mun jalkoja joka ilta, että ne käänty oikein ja pystyn nyt kävelemään normaalisti!


Asuttiin äidin ja isin kanssa niiden rakentamassa omakotitalossa ja mulla tais olla aika hyvät oltavat. Olin kuulemma aika rauhallinen ja aina nälkäinen. Opin puhumaan tosi aikaisin, kävelemään sitäkin myöhemmin. Neuvolan täti ei kuulemma uskonut, että kymmenkuukautinen vauva osaa laulaa ihhahhaan melkein alusta loppuun. Mut mä näytin sille. Muumit oli mun lemppareita. Ja vaikka olin rauhallinen, mulla meni kuulemma aika nopsaan hermo, jos leikit ei sujunut halutulla tavalla. Ja sitten lelut lensi ympäriinsä. Eli aika samanlainen kun oon nykyäänkin: rauhallinen, mutta äkkipikainen :-D


Sisko tuli tähän maailmaan pari vuotta myöhemmin. Kuvan perusteella se ei ollu musta kauheen kiva juttu. Äiti onkin kertonut, että peitin siskon usein lelukasan alle piiloon, kun se oli vauva. Oon ollu aika reilu. Noh, kyllä meistä sit tuli myöhemmin kavereita.

Lapsena muutettiin monet kerrat ja perhekokoonpanot muuttu. Sain myös matkustella aika kivasti. Eläimet oli niiin ihania jo silloin ja halusin niiin paljon omaa koiraa ! Harrastin yleisurheilua ja pärjäsinkin ihan kivasti pikajuoksussa. Voitin hei ala-asteella hopeeta kaupungin mestaruuskisoista 100m juoksussa.. Mut sit tulin laiskaks ja lopetin. Jossain kohtaa harrastin myös koripalloa. Piirtelin kokoajan, kävin yhdeksän vuotta kuviskoulua, tykkäsin jo silloin valokuvata ja halusin myös laulajaksi. Tiktak ja Nylon Beat oli aika kovia.



Ylä-asteella, ainakin seiskaluokan, olin ihan normaali. En ollut kovis, nörtti tai mikään, yritin vaan soluttautua joukkoon. Käytin varmaan koko vuoden kolmea eri paitaa ja kaksia farkkuja (micmac&marwin♥). Vapaa ajalla katselin paljon mtv:tä ja lemppareimpia laulajia tais olla Beyonce ja Christina Aguilera. Mulla oli myös kaiken maailman elukoita, monta gerbiiliä, hamsteria, kaloja ..





 Kasiluokalla jossain kohtaa tyyli muuttui vähän rokimpaan suuntaan, käytin Vanseja, pillifarkkuja ja mustaa:-D Halusin kai olla erilainen ? Kuuntelin bändejä kuten My Chemical Romance, Bullet For My Valentine ja The Used. Tältä ajalta on harmittavan vähän kuvia.


kuvat vuoden -05 lopusta ja -06 keväältä. Pieni muutos ?

Kasiluokan lopulla tyyli muuttu taas ihan totaalisesti. Pinkki ja minihameet oli pop. Sen lisäks käytettiin mun kaverin kanssa varmaan aina samanlaisia vaatteita. Sillon tais olla pojat tosi kivoja ja mulla olikin paljon poikapuoleisia kavereita. Kasin lopulla tais tulla juotua ne ekan kännitkin ja vooi niitä muistoja .. Musatyylikin muuttu ihan kokonaan. Nyt Suomi-hiphop oli hirveen hienoo(hyi). Ysin lopulla aloin sitten seurustella Mikon kanssa. Joka tapauksessa, kouluni suoritin kunnialla aina. Lähes samalla keskiarvolla lähdettiin ala- ja yläasteelta, sekä lukiosta.



moi ton yhden kuvan rusketukselle. ei oo paljo ton kesän(-06) jälkeen näkynyt.

Lukiosta mulla ei oo oikeesti mitään ihmeellisiä muistoja. En tanssinut edes vanhoja, eikä penkkareistakaan mitään huimia muistoja ole. Se tais olla hienoo kun täytti 18. Käytiin kaveriporukalla sinä kesänä varmaan kaks kertaa viikossa Onnelassa. Et sinne tais mennä kesätyörahat .. Joka kerta piti tietty olla uus joku Ginan trikoorätti päällä :-D Tyyliä mulla ei tainnut olla ollenkaan ja hiustyyli muuttu kokoajan. Kuuntelin tosi paljon Akonin musiikkia. Tykkään siitä edelleen !



Nyt sitten ollaan tässä pisteessä. Omassa kodissa, avomiehen ja kahden koiran kanssa. Hullua miten se aika menee. Välillä olis kiva palata yläasteelle. Ei ollut huolia laskuista tai pyykinpesusta. Kaikki oli jotenkin jännää.

Tässä siis mun menneisyyteni lyhykäisyydessään ja pintapuolisesti. Oli ihan kiva muistella vanhoja tätä tehdessä ! Mukana myös musiikkia eri ajoilta, jotka kaikki tuo mulle jonkunlaisia muistoja mieleen. Kaikennäköistä on nähty ja koettu ja toivottavasti mennään vaan parempaan suuntaan. Matkan varrelta on jäänyt muutama hyvä ystäväkin matkaan mukaan:-)

19.5.2012

lauantai

Mä en oo mikään hirmunen jääkiekkofani. Tänä vuonna oon kuitenkin katsellut jääkiekkoa enemmän kuin ikinä. Helatorstain suomi-usa pelin katsoin ihan alusta loppuun ja vieläpä tosi innoissani ! Ja tänään ne mokoman leijonat meni sitten häviämään. Johtuu varmaan siitä, että olin töissä, enkä kotisohvalla kannustamassa.

Oli muuten aika jännä ilmiö, kun aamulla kauppa kävi tosi hyvin, ja sitten puoli kolmen jälkeen oli hiljaista kuin huopatehtaalla. Ollaan me sit vissiin aikamoista jääkiekkokansaa :-D


Noh, jääkiekosta tähän päivään ja hiusväreihin. Mä olin ajatellut, että en kyllä värjää mun hiuksia ennen kesää. Tänään kuitenkin tuli hirvee kriisi mun harmaasta juurikasvusta. Aikasemmin se ei oo ees ollut häiritsevä, tänään vaan iski paniikki. Joten ostin sitten hiusvärit. Koitin anella mun siskoo tulla värjää niitä tänään, mutta ei kuulemma ehdi. Miten muka selviän huomiseen ? Hirveen vakavia nää mun ongelmat :-D

Töiden jälkeen olin törkeen väsy. Oon vaan makoillut ja syönyt. Perus. Nyt jaksais jo tehdäkin jotain, mutta illan suunnitelmat on vielä tosi auki ! Mitäs teidän viikonloppuun? Ja hei ! Mulla on hirvee pula hyvästä reenimusiikista joten saa linkkailla :-)

18.5.2012

olkkarin lamppu

Meidän uuden kodin sisustus etenee tosiaan hitaasti, mutta varmasti. Tänään saatiin nimittäin viimein hankittua valkoista vahaa(?:-D) keittiön pöydän ja saarekkeen värjäämistä varten sekä olkkariin lamppu. Mikko oli heti pistänyt hösseliksi, sillä välin kun mä olin salilla; se oli jo laittanut ensimmäisen kerroksen väriä keittiön saarekkeeseen ja asentanut ihanan uudet olkkarin lampun paikalleen. Eikö olekin ihana !! 

17.5.2012

vastaukset part 2.

 Eli tokat ja vikat vastaukset tässä:

Viihdytkö kotona hyvin vai tykkäätkö käydä baareissa?
Sekä että! Tykkään olla vaan kotona, mutta kyllä noi baarireissutkin  on välillä tosi kivoja.

Onko rankkaa omistaa koiria kun opiskelee ?
 Ei sillain kun on kaks ihmistä taloudessa.

koska haluaisit ekan lapsen ?
 Ehkä joskus viiden vuoden päästä ? Saa nähdä.

Mikä on sun lempiravintola, entä baari?
Tampereella tykkään 2h+k:sta.. ja WatamiSushista !!
Mä käyn melkein joka kerta eri baarissa.. Sanotaan vaikka Miami.

haaveiletko mallin urasta?
En. Ei musta olis semmoseen.

tunnetko ketään julkkiksia?
 En kyllä ketään !

haluisiks olla julkkis?
 En. Paitsi olis kivaa osata laulaa ihan älyttömän hyvin ja sit olla laulaja !

3 asiaa, mitä kadut tyylissäsi?
 Jaa niinku jotain vanhempia tyylimokia? nooo skeittikengät .. ei oikeestaan tuu mitään muuta niin "pahaa" mieleen. Sit en oo ennen oikein osannut yhdistellä.


3 asiaa mitä rakastat tyylissäsi?
 Kai mä oon ihan hyvä yhdisteleen vaatekappaleita ja mun tyyliin on helppo yhdistellä eri kausien trendejä .. kauheen vaikee keksiä !

missä oot töissä tai mimmosii hommii teet ? :)
Työskentelen myyjänä.

mikä olis sun unelmien työpaikka?
 Joku missä on kivat työajat, esim 10-16 :-D Ei vaan. Jotain mainoshommia tykkäisin ehkä tehdä.

onks sulla sisaruksii?
 sisko, siskopuoli ja velipuoli

mikä on sellane vaaatekappale, mitä et ikinä laittais päälles?
 No en oikein tykkää mistää neonväreistä, mutta kyllä nekin toisaalta ainakin salilla menis. Sanotaan vaikka että ei enää ikinä skeittikenkiä !

onks sul ja sun kavereilla samanlainen tyyli ku sulla?
 Eei oikeestaan.

koska aloit kiinnostuu muodista?
Kyllä mä oon aina ollut kiinnostunut vaatteista ja ulkonäköjutuista. Vähän niinku äidiltä oppinut.

pystyisiks pitää samoja esim. housuja viikon putkeen?
Kai mä pystyisin, mut yleensä en pidä samoja housuja kun korkeintaan muutaman päivän putkeen.

leffa-asu

Eilen käytiin siis leffassa kavereiden kanssa. Leffana oli Diktaattori, ja sehän oli ihan hulvaton. Suosittelen käymään katsastaan, jos vaan tykkää sellasesta hullusta huumorista.

Ennen leffaa meillä oli  Mikon kanssa vähän ylimäärästä aikaa ja käppäiltiin vaan ympäriinsä. Näytin siinä Mikolle mm yhden kivan kaupan, Cottonin .. jos se ei vaikka meinaa keksiä mulle mitään synttärilahjaa, niin sieltä voi sitten käydä katsomassa :-)

Tässä kuitenkin eilisen päivän pastellinen asu ..
 

Tänään mä oon ihan yksin kotona. Mikko kun lähti Helsinkiin katsoon jääkiakkoo. Nyt olis vähän tekemisen puutetta: ulkona sataa ja kaikki on kiinni, booooring. Toivottavasti edes sisko lähtis mun kanssa salille, se on sentään auki. En jaksais vaan kökkiä sisällä nyt :-)

Mites teidän helatorstai ? Onhan tänään helatorstai :-D

16.5.2012

eilistä


Tässä eilisen päivän kuvasaalista: Asua, ruokaa, sovittelemiani juttuja sekä sitä uutta huivia. Mä muuten pengoin vaatekaappini vielä läpi, jalöysin kuin löysinkin jotain päälle pantavaa siskon juhliin. Ja toi ruoka, nam ! Kala on paljon parempaa kun milta ehkä näyttää, se on lohta joka on paistettu uunissa Bonjourin pippurituorejuuston kera. Siihen kaveriksi kesän ekat oma tekemät uudet perunat ja keitetyt parsakaalit niin mikäs sen parempaa :-)

Tänään olis ohjelmassa siivousta(joo jätin eilen välistä..) ja illalla leffaan ! Kivaa pitkästä aikaa :-)

Mun tarvis varmaan hankkia joku minijärkkäri, kun tota järkkäriä tuntuu olevan hirveen hankala roudata mukana. Niin helppoo käyttää tota kännykän kameraa, tosin laatu vähän kärsii :-/ Täytyy siis varmaan semmonen lisätä tonne ostoslistan perään !

15.5.2012

video moi

Kauheen pirteenä. Ja onneks tän videon lataamiseen meni kaks tuntia. huhhuh mitä säätöä :-D Noh, ainakin sain siivousoperaatioo siirrettyä .. Mutta tosiaan, parempaa kuvaa huivista tulossa !

13.5.2012

weekend

Moi :-) Mulla on nyt kesäloma ! Jeee. Tai no, on mulla ainakin vielä yksi uusinta, mutta mitäs pienistä :-D Eilen vieteltiinkin vähän kesänalkajaisia kaverin kanssa kera hyvän ruuan ja juoman. Oli ihan mahtavaa, kuunneltiin kaikkia hyviä(ja ei niin hyviä) vanhoja biisejä ja fiilisteltiin niitä. Ruokakin oli ihan älyttömän hyvää; naudan ulkofileetä, mozzarellasalaattia ja lankkuperunoita, yummiee :-) Loppuillasta kävästiin vielä muutamassa paikassa ja lopulta Fat Ladyssä, mut siellä oli aika tylsää :-D Mutta kaiken kaikkiaan ihan mahti ilta !


 ja tältä näytettiin ku lähettiin liikkeelle ..


Tänään oonkin ottanut aika rennosti, nimittäin mummuilla syöden herkkuja. Mulle sopi kyllä oikein hyvin, ettei itse tarvinnut huolehtia tänään oikein mistään:-D Illalla jaksoin kuitenkin vielä lähteä lenkille ja kyllä se taas kannatti:-) Täällä uuden kodin lähellä on ihan loisto lenkkimaastot. Oon nyt päättänyt, että käyn salireenin lisäks pari kertaa viikossa lenkillä :-) 


Mites teidän viikonloppu suju ? :-)

9.5.2012

se on ohi nyt .. melkein

Tänään mulla oli viimeinen virallinen koulupäivä ! Ihanaa, mutta toisaalta aika haikeeta, kun jo tässä vaiheessa luokka jakautuu eri suuntiin. Käytiinkin koulun jälkeen porukalla terassilla vähän niin kuin juhlistamassa ja hyvästelemässä :-) Mä en kuitenkaan voi vielä huokasta. Perjantaina nimittäin häämöttää vielä kirjanpidon tentti, kun jätin sen sillon muuton yhteydessä väliin. Eli huominen menee vielä päntätessä, jess.


Yllä päivän asu ja asusteet :-) Mä en ikinä kyllästy mun pinkkiin söpöläiseen !