30.11.2012

hrrr

Huh, mikä keli. Tänään on "saanut" kaivaa kaapin perältä uggit ja parkatakin ja lähteä ulos eskimon näköisenä. Aamulla tuntu, että lähden lentoon tuulen mukana koulun pihassa, sen verran kovaa tuuli tuiversi. Toisaalta ihan kiva, että päästään eroon loskakeleistä, mutta miksi lumen pitää tulla noin raivolla :-D

Tänään oon siis käynyt koululla tekeen hommia, sen jälkeen vähän asioilla ja sitten suuntasin salille. Pukkarissa tajusin olevani ehkä pöntöin tapaus ikinä.. kassista puuttui sekä salihousut että urheilurintsikat. Kuinka hömelö voi olla ?! Meinasin jo lähtee lätkimään, sitten soitin paniikkipuhelun Mikolle, että voiko tuulihousuilla mennä treenaamaan. Se sanoi, että sinne vaan. Menin sitten, ihan pokalla tuulihousut ylös käärittynä. Onneks siellä oli vain miehiä tuskin ne edes tajusivat mitään :-D


Sellaista on kuulunut mun tähän päivään. Nyt taistelen nettiyhteyden kanssa ja pohdin pitäiskö tehdä koulujuttuja, vaiko lykätä sunnuntaille. Huomenna suuntaan töihin ja sen jälkeen luokan pikkujouluihin :-)Sainpas siis ees yhdet pikkujoulut tälle vuodelle ! Mitäs teillä on suunnitelmissa?

29.11.2012

lämpöö kiitos

Mulla olis kauhee hinku johonkin lämpöseen reissuun, ja yritin helpottaa sitä selailemalla vanhoja reissukuvia Bulgariasta ja Kanarialta. Tietenkin se vaan pahensi sitä halua entisestään. Harmi vain, tänä talvena tuskin on mahdollisuutta lähteä mihinkään kovin lämpimään :-/ Muutama pikku reissu on kuitenkin keväälle onneksi tiedossa. Pitkään oon haaveillut Kreikan reissusta joko Kreetalle tai Rodokselle, katsotaan jos sinne sitten pääsisi ensi kesänä tai syksynä.


Haaveileeko muut jo lämmöstä ja auringosta ? Ja onko kenties reissuja etelään tiedossa :-)?

27.11.2012

27/11

Mulla on tällä viikolla alkanut kunnolla joulun odotus: kynttilöitä palaa ja lahjojen pähkäily on taas alkanut. Se on mulle ainakin niin vaikeaa, keksiä niitä lahjoja. Joka vuosi tulee samat lahjaideat mieleen tietyille henkilöille ja sitten toisille ei sitten tule mieleen kerrassaan mitään lahjaideaa. Ja mäkin taidan olla vaikee tapaus, en nimittäin keksi itse ikinä mitään toiveita :-D Tuttua muille? Tässä jotain random otoksia viime päiviltä..


26.11.2012

BLACK BAG

  Arvatkaa mitä? Oon pikkuhiljaa tajunnut, että mun laukkukokoelmasta puuttuu sittenkin vielä jotain. Nimittäin musta vähän kookkaampi laukku. Mun pikku Hamiltonista ei aivan ole koululaukuksi ja mulla on tullut probleemia ruskeen Korsin yhdistämisessä saappaisiin. Mulla on ehkä vähän tyhmä sääntö saappaiden ja laukkujen yhdistämisessä: Niiden pitää olla joko täysin saman värisiä tai sitten jomman kumman pitää olla musta. Tästä syystä lähes poikkeuksetta oon käyttäny tänä syksynä mun mustia saappaita. Keräilin muutamat kivan näköiset nahkalaukut nettikauppojen valikoimista. Harmi vaan, että tähän joudun luultavasti vielä hetken säästämään.:-(

 
Erityisesti mua on alkanut viehättään Coccinellen laukut. Niin nätteihin yksilöihin oon viime aikoina törmännyt. Korsejakin ihailen jatkuvasti, mutta ehkä olis aika ostaa vaihteeksi jonkun muun merkkinen laukku :-) DKNYllä oon myöskin nähnyt upeita laukkuja viime aikoina. Mistäs näistä te tykkäätte eniten? Jos jotain kiinnostaa tuo DKNYn yksilö löytyy täältä ja Coccinellet täältä.
 
Laukkuja selaillessani huomasin, että Booztilla on taas mitä ihanimpia juttuja alessa :-) Sinne pääsette täältä

sisältää mainoslinkkejä

25.11.2012

lauantai

Lauantaina käytiin Mikon kanssa pitkästä aikaa leffassa ja samalla tietty herkuttelemassa. Leffaksi valittiin siitä huolimatta, että edellinen osa oli kummankin mielestä täyttä kuraa, Twilightin viimeinen osa. Pakkohan se viimeinenkin osa oli nähdä ! Ja mä jopa tykkäsin tästä vikasta jossain määrin, ei sekään tosin mikään mahtava mestariteos ollut, mutta Kristen oli mun mielestä vähän skarpannut näyttelijäsuorituksessaan ja tehosteet oli upeita. Ihan kelpo pätkä kaiken kaikkiaan :-) Tälläisenä olin liikkeellä .. Vaikka eniten olis tehnyt mieli vetää uggit jalkaan ja joku super mukavana neule päälle, panostin bleiserin ja kiilakorko saappaiden verran.


Ennen leffää käytiin Flamessa syömässä. Siellä oli iloiseksi yllätykseksi ihan mahtava tarjous meneillään, kaksi samaa annosta yhden hinnalla. Päätettiin sitten ottaa yhteinen alkupala ja kummallekin kanateriaki burgerit. Oli kyllä herkkua :-)


Tänään täytyy sitten palata arkisten asioiden pariin, nimittäin ryhmätyön kirjoittamiseen. Plaa. Oliko teillä hyvä viikonloppu :-) ?

23.11.2012

23/11

Heippa ja kivaa viikonlopun alkua :-) Mulla olis tänään vielä ohjelmassa vähän kouluhommia ja sitten aion vaihtaa vapaalle loppu illaks ! Kävin jo salilla vetään kunnon reenin ja nyt on kyllä ihan mahtavan rento fiilis, istuskella vaan tässä koneella mun maailman mukavimmissa(ja rumimmissa) vaaleenpunasissa kotihousuissa.  Myöhemmin mulle tulee kaveri kylään, aateltiin vaan hengailla ja syödä jäätelöö :-D Sitä ennen kuitenkin tosiaan niitä kouluhommia, sitten Ruudusta viimesin Vain Elämää jakso, joka on jäänyt katsomatta ja sit on kai pistettävä vähän paikkoja järjestykseen.


Kuvissa eilistä kouluasua. Ostin viimeviikolla tollasta kirkkaan punasta kynsilakkaa. Mun mielestä se on vaan niin ihana sävy, vaikka tosi perussävy onkinMitäs tykkäätte asusta?


Haha. Asuun kuuluu tietysti myös sukat. Ja kuviin mahtuu aina yks linssilude;-)

21.11.2012

pics

Viime päivinä on tullut vähän räpsittyä kuvia. On tullut taas oikea hinku järkkärillä kuvaamiseen :-) Tosin tuo valon puute on pienoinen haaste. Joitakin räpsyjä on kuitenkin tullut otettua ..


Alkuviikko on sisältänyt kaikkia perus juttuja: koulua(tosin aika vähän tässä kohtaa vuotta, jess), töitä, salia ja kotihommia. Oon ollut aika  tehokas koko viikon ja ai että siitä tulee hyvä fiilis :-) Tänäänkin oon saanut aikaan vähän koulujuttuja, siivonnut koko kämpän, pessyt Hilman ja käynyt salilla. Oikein superpäivä siis. Kuvissa esiintyy eilinen aamupala, väsynyt Aatanen, meikä, iltajuomaa ja uusi lahjaksi saatu orkidea. Toivotaan, että viimesin pysyy hengissä !

Mitäs teille kuuluu? :-)

19.11.2012

party outfits

Tein vielä muutaman juhla-asu kollaasin pikkujouluksi tai vaikkapa uudeksi vuodeksi :-) Bubbleroomilla on tällähetkellä niin ihana mekkotarjonta, ettei mitään rajaa. Itselläni ei ole oikein kunnon pikkujouluja tiedossa, mutta uudeksi vuodeksi ajattelin jopa mekon hommata. Itse kun en mikään hirveä mekkoihminen ole :-) Viime aikoina oon vaan törmännyt niin upeisiin mekkoihin, niin alkaa itseäkin ihan houkuttamaan. Ja uutena vuotena jos koskaan on mahdollista sellaiseen pukeutua!
mekko - täältä / laukku - täältä / bleiseri - täältä / kengät - täältä

mekko - täältä / laukku - täältä / kello - täältä / kengät - täältä
mekko - täältä / laukku - täältä / bleiseri - täältä / kaulakoru - täältä / kengät - täältä

bubbleroomiin pääset tästä ..
 

Sisältää mainoslinkkejä

mopsinpoikasia

Lauantaina käytiin katsomassa meidän uutta mopsivauvaa kasvattajien luona. Neljän viikon ikäiset pikkupennut tuhisivat ja etenivät vielä hitaasti ja epävarmasti. Vain pienen jalotteluhetken jälkeen ne simahtivat. Mopsivauvat on kyllä maailman ihanin asia.


Kolmen viikon päästä saadaan sitten meidän Martta kotiin. En malttais odottaa <3

18.11.2012

blogipirskeet

Perjantaina olin Indiedays Inspiration pippaloissa. Oli kyllä hauskaa ja mielenkiintosta olla tollasessa blogitapahtumassa ekaa kertaa :-) Juhlissa oli mukava fiilis, tyylikästä porukkaa ja herkulliset tarjottavat. Avecini Tiian kanssa viihdyttiinkin aika mukava tovi niiden tarjoiltavien lähettyvillä ;-D Oon ehkä todella surkee bloggaaja, kun mulla ei ollut järkkäriä ees blogitapahtumassa mukana. En yksinkertasesti jaksanut raahata sitä möhkälettä mukaani. Mutta kai nää kännykkä kuvat on kuitenkin ihan ok ?

 

Tylsinä ihmisinä lähdettiin juhlista suoraan kotiin, pienen Helsinki kävelytourin jälkeen :-)  Siellä odotteli niin houkuttelevasti aikaisemmin haetut kinkkiruuat ja sinkkisboksi.  Lähetin Mikolle kuvan tosta Mulberryn näyteikkunasta ja se lupas ostaa mulle noi kaikki. Uskon että se puhu totta.

Kiitos vaan Indiedaysin porukalle juhlista <3 Oli mukava ilta !

15.11.2012

andthatswhoiam

kuvat: http://andthatswhoiam.tumblr.com/

14.11.2012

GOT THEM !

Jes ! Muistatteko kun kuolasin Espritin söpöjen talvipopojen perään ? Sitten, kun olin tilaamassa ne olivatkin  loppuunmyyty. Olin ihan murtua, tilasin korvaajatkin, mutta silti sitkeästi kyttäsin Zalandon sivuja. Lopulta tärppäsi ja sain juurikin ne mitkä halusin ♥ Harmaat kolmekasit.


Kengät on just niin ihanat kun toivoinkin! Pehmeät mutta silti tukevat. Todellakin sen neljänkympin arvoiset. Eli jos ootte hakemassa "budjettiuggeja", suosittelen näitä ! Tällä hetkellä Zalandolla ei näyttänyt olevan kun tummansinisiä, mutta eiköhän muitakin värejä ilmesty taas lisää :-) Huomasin ainakin ite, että yhden päivän aikanakin tilanne voi muuttua monta kertaa.

Tässä Zalandon parit muut talvipopot, sekä siniset Espritit. Eikö noi kimaltavatkin oo jotenkin hienot ? :-D

sisältää mainoslinkkejä

13.11.2012

LAHJAVINKKI !

Mikä olisikaan kivempi joululahja, kuin pehmoinen rentoiluasu kotiin ? Tässä hyvä lahja vaikkapa poikaystävälle. Piece of Norwayn haalareista saa nyt alennuskoodilla kympin alennuksen loppusummasta ! Kaiken lisäksi postit ovat ilmaiset :-) Varmaankin hankkisin tämän nyt Mikolle, mutta sovittiin ettei tänä vuonna osteta toisillemme mitään, kun se koiranpentu on vähän kuin joululahja meille. Harmi ;-)
Itseäkin edelleen kyseinen haalari himottelisi, harmi vaan että nyt on vähän niinkuin säästökuuri meneillään omien ostosten suhteen. Värejä on monenlaisia; yksiväristä, raitaista ja kuvioituja. Oma lempparini on varmaankin vain tuo vaalea harmaa taikka musta. Mistäs te tykkäätte ?:-)

Alekoodilla 2RN-127-XF0 10 euron alennus tilauksen loppusummasta
Piece of Norwayn sivuille pääset tästä ..
sisältää mainoslinkkejä

12.11.2012

12/11

Heips. Mun päivä on mennyt pitkälti alla olevissa merkeissä. Puolen päivän aikaan pääsin koulusta ja suuntasin kaupungille etsimään jotain kivaa perjantain Indiedays Inspiration-juhlia varten. Se siinä olikin sitten hankalaa, kun en aivan tiennyt mitä olin hakemassa, jotain kivaa vaan. Kaupungilla kului aikaa liian monta tuntia ja kokeilin vaikka kuinka montaa eri paitaa, toppia ja puseroo. Hermothan siinä meinäs mennä, kun mikään ei oikein tuntunut sopivan ! Mikä siinä on, kun on jotain hakemassa, niin ei mitään löydy ja sitten kun taas mitään ei oikeestaan tarvisi niin löytyis vaikka mitä ?


No lopulta kuitenkin löysin sopivan paidan, mistäs muualtakaan kuin Hennesiltä. Koitin välttää sitä viimeseen asti, koska mun melkein kaikki vaatteet on sieltä :-D Vielä pitäs joku päivä käydä ostaan joku siihen sopiva kaulakoru .. Haluaisin jotain vähän näyttävämpää ja erilaista. Mutta haluan löytää sen nopeesti !!

10.11.2012

hey

Ihanaa, vihdoin kotona ! Mulla on ollut tänään työpäivä, sen jälkeen käytiin mummun murkinoilla siskon kanssa. Nyt oon ihan täysin yksin kotona. Mikko on pelissä ja sisko halus ottaa koirat hoitoon. Aika jännää ja hiljaista ilman koiria, mutta toisaalta joskus aika rentouttavaa. Nyt mä sit hengaan vaan kotona, otan rennosti ja kattelen telkkaria. En ota ressiä yhtään mistää, oon vaan ilman mitään suunnitelmia. Ens viikko näyttää nimittäin taas niin täyteen pukatulta (tai oikeestaan huomisesta lähtien) varsinkin koulujuttujen taholta, niin nyt on hyvä hetki hengähtää. Luvassa on kuitenkin muutama kivakin juttu, nimittäin reissu Helsinkiin sekä reissu uutta pentua katsomaan ♥ En malttais odottaa.


Mutta nyt ,,
kivaa lauantai-iltaa teillekin !