30.5.2013

kivoja päiviä

Moikka vain! Eikö oo ihanaa kun kesä on tullut? Musta on! Viime päivinä oon ulkoillut ihan ennätyspaljon. Muutamina päivinä ollaan menty töiden jälkeen tohon pihalle pelaamaan Scrabblea tai  sitten ottamaan vain aurinkoa. Tänään kaverini tuli kylään ja käytiin koirien kanssa kunnon kävelylenkillä ja vietiin niitä uimaan. Martta oli ihan into piukeena ekasta uintireissusta :'-). Sen jälkeen käytiin vielä vähän picnicillä lähipuistossa kera patongin. Tää kesä on alkanut niiiin hyvin!


Illat meillä menee yleensä tän parissa; Alettiin vähän aika sitten katsomaan How I Met Your Motheria ja nyt sitä meneekin yksi tai pari jaksoa illassa. On kyllä hauska sarja!

Huomenna onkin jo perjantai. Lähden pitkästä aikaa viihteelle kaverini kanssa :-) Katsotaan mitä siitä tulee! Lauantaina haluaisin lähteä käymään pitkästä aikaa Ideaparkissa. Mitäs teillä on suunnitelmissa?

28.5.2013

pizzaa!

Tässäpä tulisi pitkästä aikaa ruoka-aiheista postausta. Viikonloppuna herkuteltiin oikein olan takaa ja tehtiin pitkästä aikaa pizzaa. Ja siitä tulikin parasta pizzaa ikinä, sillä keksin mitä täydellisimmän täytekombon. Pizza on yksi paheeni, voisin syödä sitä vaikka päivittäin. Lähes joka viikonloppu sitä tuleekin syötyä, ei onneksi sen useemmin ;-)

Tällä kertaa laitettiin pizzoihin täytteeksi kanaa, punasipulia, rucolaa, kirsikkatomaattia ja mozzarellajuustoa. Pohjalle paseerattua tomaattia sekä pestoa. Nami miten hyvää! Sen verran fuskattiin, että pohjat ostettiin valmiina pakastealtaasta. Ensi kerralla voisi tehdä taikinankin itse.

Kuuluuko pizza teidänkin herkkuihin?

27.5.2013

27/5

Moikka ihanat! Viikonloppu hujahti ohi silmissä ja nautin siitä täysin siemauksin :-) Ulkoilin ihanassa säässä, herkuteltiin, reenailtiin, shoppailinkin vähän ja eilen kävin kamun kanssa kuuntelemassa kaupungissa Bon Jovia! Blogille ei siinä pahemmin aikaa jäänytkään, mutta onneksi olen taltioinut materiaalia kameralle postauksia ajatellen :-) Tässä ensimmäisenä yksi asu viime viikolta, taitaa olla ihan tiistailta asti ?

  hyvä kuva...

Me alotettiin tänään pienimuotoinen elämäntapa remontti Mikon kanssa. Viimeaikoina kun tuo ulkona syöminen on mennyt vähän överiksi eikä syömiseni muutenkaan erityisen säännöllisiä ole. Nyt mulla on tavotteena syödä noin kolmen tunnin välein,lisätä proteiinin määrää ja jättää herkut viikonlopuille. Ei siis mitään kovin kunnianhimosia tavotteita, mutta pienillä teoillahan ne tulokset tulee !

23.5.2013

mini♥

Kors-perheeni sai toissapäivänä uuden pienen jäsenen joukkoonsa :-)

Mulla on ollut suunnitteilla hankkia uusi pikkulaukku itselleni tänä kesänä. Pari viikkoa sitten kävin Tampereen Cotton liikkeessä ihastelemassa laukkuja ihan muuten vaan. Silloin silmiini pisti Mini Hamilton! Voi miten söpö se olikaan ihanan raikkaassa valkoisessa värissä.. En saanut sitä mielestäni ja mentiinkin sitten toissapäivänä ennen leffaa katsomaan jos niitä olisi siellä vielä, kun ihana Mikko lupasi ostaa sen mulle aikaiseksi synttärilahjaksi!! Siellä mulle meinasi  paniikki iskeä, kun näin vain tummansinisen hyllyssä, sillä halusin ehdottomasti sen valkoisen. Onneksi kysyin asiasta myyjältä, nimittäin takahuoneesta valkoinen löytyi !


Toi on niin pieni, että sinne mahtuu juuri avaimet, puhelin ja rahat, eli kaikki tarvittava esim kaupungille lähtiessä. Mitäs tykkäätte mun ministä? :-)

21.5.2013

päivä kirppismyyjänä

Tässäpä asua sunnuntailta, kun olin myymässä vaatteitani Muotikirppiksellä. Mun tavarat meni siellä kyllä tosi hyvin ,kaupaksi vain noin kymmenkunta juttua jäi lopulta pöydälle :-) Siellä paikalla vaan tuli mieleen, että unohdin käydä mun huivit läpi myyntiä ajatellen. Harmittaa, sillä niitä olisi monta käyttämätöntä  mennyt myyntiin !

Muutenkin pidin tapahtumasta hirveästi ! Aika meni nopeasti ja muutama lukijakin kävi moikkaamassa :-) Harmittaa vähän vaan, ettei itse ehtinyt pahemmin siinä pöytiä kierrellä, niin ihania aarteita tuntui myynnissä olevan. Ainoastaan yhden söpön hameen ostin Annican pöydästä, sen näkee tuosta edellisestä postauksesta. Joka tapauksessa tosi kiva päivä takana ja oli kivaa kuulla, että tapahtuma järjestetään toistekin!


Tänään meillä olisi leffailta tiedossa, elokuvana toimii Gatsby. Heti ensimmäisellä kerralla kun näin kyseisen leffan trailerin, halusin nähdä sen. Mä harvemmin tutustun leffoihin hirveästi etukäteen ja teen valinnat fiilispohjalta. Gatsbyynkään en ole tutustunut milläänlailla etukäteen, vaan leffa on valittu trailerin upeuden vuoksi ! :-D Toivottavasti on hyvä.

Kivaa iltaa teillekkin ! :-)

20.5.2013

puhelimesta

Tässä tulisi taas viime aikoina räpsiämiäni kuvia puhelimen kätköistä. Näitä postauksia on ihan super kiva väsätä! Toivottavasti myös te tykkäätte näistä :-)


19.5.2013

Maailma on minun, maailma on sinun, maailma on tehty meitä varten

Sain sentään yhdet asukuvat tällä kiireisellä ja ressaavalla viikolla otatettua. Mitäs tykkäätte tästä merihenkisestä toimistoasusta :-)? Mä tykkään ihan älyttömästi tosta bleiseristä minkä hetki sitten tilasin Hennesiltä. Kerrankin oikea nappitilaus!


Olen miettinyt tuota hiustenvärjäys asiaa lähes päivittäin tuloksetta. Joka toinen hetki haluan värjätä nämä tummaksi, toisella hetkellä katson peilistä hiuksiani ja ajattelen, että kylläpä ne ovatkin nyt kivan väriset. En osaa päättää ! Varmaankin siis mietin tätä asia vielä hetken aikaa.

Mukavaa sunnuntain jatkoa teille ♥


18.5.2013

Huomenna Muotikirppikselle!

 Moikka vaan! Elossa ollaan ja niin päin pois, tää viikko on ollut vain hurjan kiireinen, niin en ole ehtinyt blogin pariin kunnolla ollenkaan :-/  Tänäänkin olen kokoajan puuhastellut jotain ja nyt tuli vihdoinkin hetki, että pääsin tänne vähän kuulumisia ja muuta päivittämään. Olen ollut kaiken lisäksi super väsynyt ja stressaantunut tällä viikolla. Nyt on kuitenkin tosi hyvä fiilis, kyllä kunnon yöunet ja viikonloppu tekevät tehtävänsä!

Huomenna olen myymässä tavaraa Pakkahuoneella järjestettävässä Muotikirppis-tapahtumassa. Mä sain vasta äsken tutkittua kaapit sitä varten ja kolme Ikeakassillista sitä tavaraa kaapinperältä löytyikin! Tässä muutama sneak peek -kuva tavaroistani .. Anteeksi, mutta nyt en parempaan pysty :-D



Toivottavasti nään teitä huomenna löytöjä tekemässä :-) !

12.5.2013

12/5

Moi kaikki <3 Tässä tulee oikea myöhäis-illan postaus :-) Oon yökylässä äidilläni, ja on kyllä ollut todella mukavaa olla täällä täyshoidossa; vatsa on täynnä herkullista grilliruokaa ja juuri tulin saunasta, johon en ole pitkään aikaan päässyt käymään. Aah !

Päivällä käytiin kaupungissa eurooppalaisella ruokatorilla ja tämän näköisenä lähdin liikenteeseen. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna lähdin ulos ilman takkia ! Kesä tulee :-)
 

Masakin halusi kuviin ♥

Eurooppalaisella ruokatorilla oli tänäkin vuonna tarjolla mitä ihanimpia herkkuja. Tuonne saa kyllä helposti hukattua rahansa, sen voin kertoa. Tällä kertaa meidän matkaan lähti mm. oliiveja, macaroneja ja bubble teat.


Tosi kiva lauantai takanapäin ! Nyt lähden nukkumaan. Hyvät yöt ♥

9.5.2013

hmm?


Olen siitä hankala ihminen, että en osaa päättää. Nimittäin hiusväriäni. Jo vuosia olen seilannut tumman ja vaalean välillä ja aina kun olen päässyt haluttuun loppu tulokseen, tuleekin tarve vaihtaa taas. Nykyisessä sävyssä olen pysynyt harvinaisen pitkään. Mutta nyt taas olen alkanut ihailemaan ruskeita hiuksia ! Olen kuitenkin yrittänyt toppuutella itseäni, koska pelkään, että jälkikäteen kaduttaa. Vaaleaan on taas niin vaikea päästä, ilman että hiukset menevät huonoon kuntoon. Ajattelin siis miettiä rauhassa, ja jos vielä muutaman kuukauden päästä tummaa himoitsen, niin tummaksi mennään ;-)

Mitäs mieltä olette ? Sopisiko tumma mulle ?

8.5.2013

superfoodeja

Vaikka työskentelin pitkään luontaistuoteliikkeessä, vasta hetki sitten sain hankittua itselleni nämä kaksi mielenkiintoista superfood -valmistetta; kylmäpuristetun kookosöljyn sekä macajauheen. Kummankin tuotteen terveysvaikutuksista olin paljon lukenut sekä kuullut, joten olihan mun pakko ne itsellenikin saada kokeiluun ! Superfoodit.com sivustolla kerrotaan tuotteista mm näin:

 "Kookosöljy sisältää yli 90% raakoja, saturoituja rasvahappoja, jotka ovat harvinaisia ja tärkeitä rakennusaineita kehomme joka solulle. Nämä rasvahapot tukevat immunijärjestelmämme toimintaa, kilpirauhasta, hermostoa, ihon kuntoa ja tarjoavat myös nopeaa energiaa. Keskipitkäketjuiset rasvahapot kiihdyttävät aineenvaihduntaa ja tukevat sen vuoksi painon pudottamisessa."

"Maca on voimakas adaptogeeni, joka tukee munuaisten toimintaa, lisää fyysistä suorituskykyä, antaa energiaa ja lievittää stressiä. Adaptogeeni on termi, joka annetaan lääkinnällisille kasveille joiden avulla keho kykenee mukautumaan (adaptoitumaan) haastaviin olosuhteisiin - esimerkiksi stressiin."  

lisää kummankin tuotteen terveysvaikutuksista voit lukea täältä


Olen käyttänyt kookosöljyä paistamiseen ja smoothieen. Täytyy myös tunnustaa, että se on mielestäni niin hyvää, että olen lapannut sitä suuhun suoraan purkista lusikalla :-D Olen outo. Macaa olen kokeillut kahvissa, mutta se ei ollut hyvää ollenkaan. Smoothiessa se menee kuitenkin ihan hyvin, samoin vain maitoon sekoitettuna :-) Erityisesti kiinnostaa seurata juurikin macan vaikutuksia itseeni. Mä olemn sen verran kova stressaaja, joten olisi kiva huomata jotain helpotusta sillä saralla macajauheen myötä !

Onko teillä lukijoilla kokemuksia näistä tuotteista? Entä osaatteko suositella jotain muita superfoodeja mistä ootte kokeneet hyötyvänne? :-)

7.5.2013

lauantain asu ja muotikirppis infoa !

Tässä tulisi asua lauantailta, kuten aikaisemmin lupailin. Ennen syömään lähtemistä iski todellinen vaatekriisi, seisoin vaatekaappini edessä ja ajattelin ettei mulla oo mitään päälle pantavaa. Tuttua? Lopulta vetäsin päälle "jotain vaan", eli kesäisen Mangon pitsipaidan sekä mustat farkut paidan kaveriksi. Aika arkinen asu, mutta ihan kiva mielestäni. Mitäs mieltä te olette ?


Moni blogeja lukeva on varmaankin jo kuullut, että Tampereelle saadaan vihdoin Muotikirppis. Tiedoksi kuitenkin kaikille tietämättömille, että sellainen järjestetään Tampereen Pakkahuoneella sunnuntaina 19.5. klo 11-16. Ja mulla on ilo ja kunnia olla siellä myymässä myöskin ! Joten tulkaahan kaikki kynnelle kykenevät paikalle katsomaan, mitä kaikkea mun ja muiden myyjien pöydistä löytyy :-) Sen verran voin kertoa, että muutama takki, parit saappaat ja Guessin laukku sieltä ainakin löytyy vaatekasan lisäksi. Laitan varmaankin pientä sneak peekia myyntiin menevistä tavaroista vielä ensiviikolla. Tässä tarkempi kuvaus tapahtumasta ..

Muotikirppiksen takaa löytyy yhdeksän muodista ja tyylistä kiinnostunutta tiimiyrittäjää Tampereen ammattikorkeakoulun yrittäjyyden yksiköstä Proakatemiasta. Muotikirppis on lähtöisin heidän omasta intohimostaan muotiin ja second handiin sekä halustaan luoda aivan uudenlainen tapahtuma tamperelaisille muodin harrastajille. Tytöt haluavat tapahtumallaan tuoda kaikki muodista ja trendeistä kiinnostuneet yhteen tekemään upeita second hand –löytöjä keväiseen kirpputoritapahtumaan.

Tapahtumaan on vapaa pääsy. Kaikki mukaan tekemään muodikkaita löytöjä !

6.5.2013

maruseki

Lauantaina käytiin syömässä yhdessä lemppariravintoloistani, japanilaisessa Marusekissa. Maruseki on siitä ihana paikka, että sieltä saa aina lähteä hymyssä suin. Niin ihana palvelu ja maukkaat sushit. Taas kerran lähdettiin sieltä ulos oikein tyytyväisinä ja vastat täynnä !


Ainoa miinus illassa oli viereisen loossin asiakaskunta. Mun mielestä on ihan okei jutella kun syö, mutta kun kymmenen henkilöä huutaa kilpaa ja nauraa räkättää niin ettei omia ajatuksiaan kuule .. Noh, se oli pieni miinus muuten lähes täydellisessä illassa :-) Marusekiin on taas päästävä pian uudestaan !

Illan asua tulossa myöhemmin :-)