18.11.2013

Monday again

Moikka vaan kaikki! Mä oon niin odottanut, että voin sanoo näin: Ensi viikolla lähdetään Thaimaahan! ♥ Niin siistiä, en oo ikinä ollut läheskään niin kaukana. Oon laskenut päiviä varmaan jo kaksi kuukautta, se ehkä kertoo jotain mun innostuksen määrästä. Vielä 12 päivää pitäisi odottaa ;-)

Palataan kuitenkin vielä eiliseen. Sunnuntait on viimeaikoina tuntuneet menevän kaupungilla pyöriessä. Eilinen ei ollut poikkeus vaan meni samoissa merkeissä. Tällä kertaa kuitenkin Ideaparkin ihmeellisessä maailmassa jouluostoksia tehden :-) Tälläisellä asulla olin liikkeellä. Tuo villakangastakki näkyykin täällä blogin puolella nyt ensimmäistä kertaa. Mä niin tykkään siitä! Tuo neule multa löytyy viininpunaisenakin ja oli hankittava se myös harmaana. Ei voi kun kehua näiden pehmeyttä ja mukavaa mallia!


 Hahhah, vähän tuuli käy hiuksiin tossa ylemmässä kuvassa. Se oli se Eino-myrsky vissiin.

 Saatiin kuitenkin jouluostokset aika hyvään malliin, yli puolet lahjoista on nyt hankittu :-) Itselle kävin ostamassa uudet salitrikoot, muuten olin ostelematta mitään. Toki me käytiin syömässä. Mun oli vaan saatava Coyoten vuohenjuusto salaattia, se oli niin hyvää viimeksikin. Ja oli edelleen!


Jälkkäriksi testattiin Arnoldsin Frozen Yogurtit. Ei päässeet ihan Jugin tasolle nämä. Mutta kyllä ne jälkkäristä menivät :-)

Nyt syömään ja sitten maanantaiseen tapaani Body Pumpiin. Kivaa viikkoa teille! :-)

ps. Kiitos teille jotka annoitte meikkivoidevinkkejä. Täytyy alkaa tutkimaan tarkemmin niitä :-)

pps. Osaisiko joku kertoa mistä voisi löytää sellaisen lentokonepakkauksen, mikä sisältää silmälaput, pienen peiton ja tyynyn? Jossain blogissa oon joskus sellaisen nähnyt, mutta se niistä havainnoista :-D

8 kommenttia :

  1. Ihana asu! Olet todella kaunis :)

    http://newlife-jnn.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Upea asunkokonaisuus! Itse kävin viime viikolla ostamassa tuon samaisen ''merimies'' henkisen takin ja aluksi ajattelin että näytän joltain upseerilta sinä. :D Mutta nyt nähtyäni se sinun päälläsi noin tylikkäänä yhdistettynä, taidankin perua puheeni ja alkaa käyttää tuota samaista upeaa takkia. Joten kiitos inspiksestä! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana saada tälläinen kommentti! :-) Kiitos sulle vaan!!<3

      Poista
  3. Tommosesta paketista ei valitettavasti oo havaintoo.. Mutta vinkkinä että silloin kun itse olen lentänyt Thaimaaseen (ainakin Finnairilla reittilennoilla ja joskus myös menty jollain matkatoimiston "omalla yhtiöllä") on koneessa jaettu kaikille viltit ja tyynyt, niilläkin pärjää. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon joskus kuullut että ne ois maksulliset .. mutta täytyypä tutkia nyt tuolta finnmatkojen sivuilta asiaa :-) Kiitti tiedosta

      Poista

kiitos kommentistasi :-)