20.12.2013

Kuulumisia sekä kuvia Krabi Townin yömarkkinoilta

Heippa vaan. Ensimmäinen viikkoni Suomessa on mennyt vaihtelevasti. Mikko lähti heti maanantaina työreissulle (voi rassukkaa, jetlag on varmasti ollut mukava lisämauste muutenkin pitkiin päiviin). Maanantaina mä koitin siivoilla ja purkaa matkalaukkua, mutta taisin vain haahuilla. Olin niiin väsynyt! Silti heräsin tiistaina 5.50, eikä uni enää tullut. Tiistaikin meni vielä aika unenpöppöröisenä. Kuitenkin tiistain ja keskiviikon pakersin viimesien koulutehtävien parissa, suunnilleen aamusta iltaan. Mutta nyt ne on tehty ja voin pitää vähän lomaa Tamkista!

Tiistaina ehdin kuitenkin käydä ripsihuollossa. Ja tiedättekö, sain kaamean allergisen reaktion :-( Keskiviikkona silmän ympärykseni punottivat ja kutisivat. Eilen heräsin silmät aivan turvonneina, samoin tänään. Onneksi allergialääkkeen avulla sain turvotuksen laskemaan ja itseni ihmisen näköiseksi. Toivon, että huomenna tilanne olisi jo parempi. Jokatapauksessa täytyy varmaan luopua näistä räpsyttimistä, harmittaa!! Onko jollain käynyt samoin? Onko mitään tehtävissä ripsien säilyttämiseksi?

Palataan nyt kuitenkin vielä Thaimaahan. Mun oli tosi vaikea päättää mistä lähden liikkeelle noiden Thaimaan kuvien kanssa. Niitä on niin älyttömästi! Mutta lähdetään nyt vaikka Krabi Townin yömarkkinoista. Ne olivat kyllä mukava kokemus :-) Myynnissä oli kaikkea mahdollista, ruokaa ja tavaraa. Mä keskityin pääasiassa siihen ruokapuoleen..

 Muutama muukin oli saapunu markkinoille. Markkinat järjestetään aina viikonloppuisin ja tapahtuma on suosittu paikallisten keskuudessa.
 Tää oli ihan hirveen hyvää! Eli se oli peruna, joka oltiin pyöritetty tollaseen tikkuun ja rasvakeitetty. Siihen sai itse valita sitten mausteet :-)
 Sushii!♥ Sushin syöminen vähän jännitti raa'an kalan ja erilaisen bakteerikannan vuoksi, mutta onneksi ei tullut mitään oireita :-)
Yömarkkinoilla kannattaa käväistä jos Krabille suuntaa. Hinnat ovat huokeampia kuin Ao Nangissa ja ruokavalikoima on tosi laaja. Eikä tuolla tarvitse tinkiä tavaroiden hinnasta, itse en ainakaan siitä hommasta niin pitänyt :-) Voi että kun nyt pääsisi tuonne uudestaan..

7 kommenttia :

  1. Oliko sulla silmien alla sellaiset laput kun niitä tehtiin? Mulla ainakin tulee niistä lappujen liimasta joka kerta samanlaiset oireet. Mutta vaihtaa ne laput teippiin niin ei tuu mitään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa oli vaan teipit, aiemmin on ollu laput:o Mutta aiemminkin on ollut pieniä oireita, kutinaa ja pientä punotusta. Mut nyt oli ihan kauheet!

      Poista
  2. Mullekkin tulee joskus allergiaa ja joskus ei, mutta siihen kutinaan ja turvotukseen auttaa kun laittaa 1% kortisonia silmäluomelle, eli ei siis ihan siihen ripsien tyveen vaan vähän ylemmäs luomelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on alkanut tulemaan allergiaa pikku hiljaa, kahdella edellisellä kerralla oli vähän turvotusta ja kutinaa, mutta tää viimesin oli ihan eri svääreissä! Saa nähdä mitä nyt teen..

      Poista
  3. Mää haluan kans tuonne!! :D Sanoin siitä veljestä ja ystävästä jotka on kans nyt lähiaikoina tuolla krabilla, veli tuli toissapäivänä ja ystävä lähtee ens viikolla, niin ne on kans tuolla Krabilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! :-D Toi Krabi oli kyllä niin kiva paikka. Oon kateellinen sun ystävälle joka pääsee tonne lämpöön ..

      Poista
  4. Silmä on aika arka ja herkkä paikka. Itse en lähtisi leikkimään ja kikkailemaan allergian kanssa :/ ulkonäöllä ei ole siinä vaiheessa mitään virkaa jos näkönsä menettää (:

    VastaaPoista

kiitos kommentistasi :-)